perjantai 30. tammikuuta 2015

En keksi otsikkoa.

Hei taas, ajattelin vähän kuulumisia laitella kun nyt kerran on vihdoin aikaa!
Viime viikonloppuna oli tosiaan kisat, joista tarttui mukaan mukava määrä ruusukkeita, ja jotenkin Bella onnistu taas kaappaamaan ykköspalkinnot vaikka olisin halunnu Aapollekki jonkinlaisa sijoituksia :'D No, eipä ole valittamista, tytteli kaappas viisi ykköspalkintoa ja Aapokin onnistui nappaamaan yhen vaivasen kakkosen Cx 
Sitten näyttelyissäki sijotuttii kolmanneks Tytin kanssa, eli ihan hyvin meni :D

Ja viisaana ihmisenä sitten jätin sen kameran kotiin. Yritin ottaa jonkunlaista kuvaa tuolla mun säälittävällä kännykkäkameralla, ja nyt on pakko sanoa et tunnen itseni aika surkeeks näiden kuvien perusteella :'D
Nauttikaa.




Naapurin koirakin tuli ihmettelemään mitkä kylähullut siellä hyppeli pitkin pihaa :'3




 Ei siitä se enempää kun että supermukavat kisat oli ja ihanaa seuraa! Kiitos siitä :D

Sitten asiaan. Oon siis nyt alkanu tehä vähän tilareita, tän viikon aikana on tullut pari ruunikkoa ja sen lisäks täydennystä omaankin talliin. Ja taas, turha edes mainita kuinka ihanan laatuisia nää kuvat onkaan :):):):)


Ruunikoita tilattiin oudon paljon, ja mä kun luulin sitä liian tylsäks väriks :'D


Sitten tämä hepokatti, kyseessä on siis jäljennös vanhasta suosikkihepasta joka lopetettiin pari viikkoa sitten...

Tästä tulikin sekalainen postaus. No, toivottavasti ette kuollu järkytykseen kun näiden kuvien laatu tosiaan on mitä on. Jospa saisin otettua pari laadukkaampaa kuvaa kun saan kameran käsiini.

3 kommenttia:

  1. Heh Lucky seurailee mun hyppelyitä aina sillee etkai sä oo tosissas hyppelemäs ; D mut kiva jos oli kivat kisat.

    VastaaPoista
  2. Voinisinko tulla joskus vierailemaan?? T&❤️:Liitooravapesusieni

    VastaaPoista